Davis Cup -ottelu alkaa

23.9.2004  |  09:25

Israel ja Suomi kohtaavat jo tänään

Yom Kippuria vietetään lauantaina, jolloin koko Israel on pysähtynyt viettämään merkittävintä uskonnollista juhlapäiväänsä. Silloin ei myöskään kilpaurheilla, joten Israel-Suomi Davis Cup-ottelulle tehtiin uusi pelijärjestys.

Tänään torstaina pelataan maaottelun kaksi ensimmäistä kaksinpeliottelua klo 14 täkäläistä aikaa alkaen (klo 15 Suomen aikaa, sillä Israel siirtyi Yom Kippurin vuoksi talviaikaan tämän viikon keskiviikkona, Suomi vasta lokakuussa).
Päivän ensimmäisessä ottelussa kohtaavat Israelin ykkönen Harel Levy ja kakkosemme Tuomas Ketola, jonka jälkeen Israelin kakkonen Noam Okun ottaa mittaa ykköspelaaja Jarkko Niemisestä. Perjantaina pelataan jo klo 10 (Suomessa klo 11) nelinpeli, jotta se ehtii päättyä ennen Yom Kippurin alkamista. Israelilta pelaavat Jonathan Erlich ja Andy Ram, jotka ovat parina sijalla 13. ATP:n Race Point -rankingissa. Suomen pariksi kapteeni Henrik Johansén ilmoitti Juho Paukun ja Lassi Ketolan. Yhdistelmiä kapteenit voivat muuttaa vielä tuntia ennen nelinpelin alkua.
Lauantaina siis vietetään Yom Kippuria ja sunnuntaina pelataan jäljellä olevat kaksi kaksinpeliä. Ensin kohtaavat ykköset Harel Levy ja Jarkko Nieminen, sitten kakkoset, Noam Okun ja Tuomas Ketola.
Tällä Davis Cupin Euro-Afrikan 1.ryhmän putoamiskarsinnan ottelulla ratkaistaan, kumpi maista pelaa ensi vuonna 1.ryhmässä, kumpi putoaa 2.ryhmään.
(RN)

Jaa:

Seuraava uutinen: Okun kukisti Niemisen… →