Cinia Junior Grand Prix pääsiäisenä Helsingissä ja Kaarinassa

30.3.2018  |  07:05  |  Ennakot

Pääsiäisenä pelataan juniorien SM-kilpailut, jotka ovat samalla myös Cinia JGP:n 2. osakilpailu. 10-vuotiaat pelaavat Laajasalossa, 12- ja 16-vuotiaat Myllypurossa ja 14-vuotiaat Kaarinassa.

Cinia Junior Grand Prix on nuorille tarkoitettu laadukas kilpailusarja. Kaikissa ikäryhmissä pelataan sekä kaksin- että nelinpeliluokat. Kaikki luokat pelataan cup -muotoisesti. Tänä vuonna JGP-kilpailusarjassa pelataan kuusi osakilpailua sekä Masters vuoden aikana parhaiten menestyneille pelaajille.

– Cinia Junior Grand Prix on sarja, josta nousevat Suomen tulevat huippupelaajat. Kilpailusarja on myös pelaajille todella tärkeä. Tänäkin viikonloppuna tulemme näkemään todellista pelaamisen iloa, toteaa Tennisliiton kilpailupäällikkö Raisa Törnroos-Heinonen.

Kilpailullisen menestyksen lisäksi Cinia JGP -kilpailuissa huomioidaan myös hyvin käyttäytyviä tsemppareita. Jokaisessa osakilpailussa palkitaan yksi pelaaja kustakin ikäluokasta Cinia JGP Fair play -paidalla. Lisäksi kevään SM-/JGP-kilpailuissa palkitaan yksi 12-, 14- ja 16-vuotias tyttö ja poika Tennisliiton naistoimikunnan Vihreällä kortilla (100 euron stipendi).

Tarkemmat tiedot (mm. aikataulut ja kaaviot) osakilpailuista löytyvät alla olevista linkeistä:

10v. Laajasalo

12v. ja 16v. Myllypuro

14v. Kaarina

Pelaajien sarjapisteet löytyvät täältä. Seuraava osakilpailu pelataan Hangossa 4.-10.6.2018.

Kuva: Ville Vuorinen

Jaa:

Seuraava uutinen: ”Davis Cupia pelataan… →