Tennis.fi

Jaa:

Cinia JGP -osakilpailuissa useita voittajia viikonloppuna

26.9.2017 - 06:00

Peppi Ramstedt (oik.) voitti Fanny Törnin 16-vuotiaiden tyttöjen kaksinpelin loppuottelussa Kotkassa. Kuva: Pasi Ahti.

Kotkassa ja Tampereella saatiin viikonloppuna nauttia laadukkaasta junioritenniksestä suurina annoksina, kun Cinia JGP -kilpailusarja jatkui kolmen ikäluokan osalta kauden toiseksi viimeisellä osakilpailulla.

Kotkan Tennishallissa kauden viidennen Cinia JGP -osakilpailunsa pelasivat 16-vuotiaat tytöt ja pojat. Smash-Kotkan järjestämässä osakilpailussa ei tällä kertaa nähty tuplavoittajia, vaan jokaisessa pelimuodossa ykköseksi nousivat eri nimet.

Tyttöjen kaksinpelissä voiton vei neljänneksi sijoitettu HVS-Tenniksen Peppi Ramstedt, joka päihitti loppuottelussa kolmossijoitetun Fanny Törnin (ÅLK).

Nelinpelissä turnausvoiton nappasivat Stella Erlund (HVS-Tennis) ja Lotta Heiskanen (JTS), joille finaalissa joutuivat taipumaan kaavion ykköseksi sijoitetut Törn ja Bea Kivikoski (HLK).

Poikienkin puolella eri voittajat kaksin- ja nelinpelissä

Tyttöjen sarjan tapaan myös poikien kaksin- ja nelinpelissä saatiin Kotkassa eri voittajat. Kaksinpelissä viikonlopun valtias oli kolmanneksi sijoitettu ETS:n Oliver Saarinen, joka kukisti kolmieräisessä loppuottelussa tutun nelinpeliparinsa, HVS-Tenniksen Oskar Antinheimon.

Tuplavoitto jäi Saariselta tällä kertaa haaveeksi, kun nelinpeliin ykköseksi sijoitettuina ennakkosuosikkeina lähteneet Saarinen ja Antinheimo kärsivät finaalissa tappion kaavion kolmosparille, jonka muodostivat OVS:n Otto Koivisto ja ÅLK:n Tuomas Rikkonen.

Cinia Fair Play -palkinto meni Kotkassa poikien puolelle, kun Harshal Rukhaiyar (Smash) palkittiin Cinia Fair Play -pelaajana reilusta ja hyvästä käytöksestä.

Poikien nelinpelin loppuottelijat mitalit kaulassa finaalin jälkeen.
Kuva: Pasi Ahti.

Tampereella pelasivat 10- ja 14-vuotiaat

Tampereen Tenniskeskuksessa oli viikonloppuna täysi tohina, kun Tampereen Tennisseura isännöi sekä 10- että 14-vuotiaiden Cinia JGP -osakilpailua.

Nicholas Skog (vas.) ja Anttu Keinonen olivat valmiina kentälle Tampereen Tenniskeskuksessa lauantaina.
Kuva: Helena Collin.

Kaksi tuplavoittajaa 10-vuotiaiden ikäluokassa

Ykkösnimi 10-vuotiaiden poikien sarjassa oli tällä kertaa Felix Alopaeus (ETS), joka nappasi osakilpailuvoiton sekä kaksin- että nelinpelissä. Kaksinpelin finaalissa ykkössijoitettu Alopaeus peittosi BTK:n Oskari Paldaniuksen.

Nelinpelissä Alopaeus ja ETS-seurakaveri Anttu Keinonen yllättivät ykköseksi sijoitetun HVS-Tenniksen kaksikon Linus Lagerbohm / Aku Salo.

Tytöissäkin yksi oli tällä kertaa ylitse muiden, kun Lorna Pujals (HVS-Tennis) voitti sekä kaksin- että nelinpelin. Kakkoseksi sijoitettu Pujals oli erityisesti kaksinpelissä täysin ylivoimainen. Loppuottelussa kaatui JTS:n Liinu Heiskanen, jonka kanssa Pujals eteni myös nelinpelin voittajaksi. Kaksikon voitto varmistui, kun Erda Kemppainen (OVS) ja Nuppu Palm (Smash) kukistuivat finaalissa.

Voittajan on helppo hymyillä – Lorna Pujals (HVS-Tennis).
Kuva: Helena Collin.

Tutut nimet vahvoja 14-vuotiaiden sarjoissa

Niin ikään Tampereella pelatussa 14-vuotiaiden osakilpailussa tutut nimet erottuivat voittokamppailuissa joukosta. Poikien kaksinpelin voittajaksi itsensä pelasi Indrek Soome (KTS), joka päihitti finaalissa Lucas Forsströmin (MLK).

Forsström sai tappiolleen hyvityksen nelinpelissä, kun hän yhdessä ÅLK:n Oliver Byskatan kanssa peittosi loppuottelussa ykkössijoitetut Juho-Eric Biggsin (SVS) ja Samuel Kettusen (KarTe).

Tamperelaisyleisö sai tyttöjen kaksinpelissä haluamansa, kun TaTS:n Emilia Hartman korjasi potin kaadettuaan finaalissa Clarissa Blomqvistin (HVS-Tennis).

Tyttöjen nelinpelin huipennus koki takaiskun, kun ykköseksi sijoitetut Hartman ja Fiona Kallio (LVS) joutuivat vetäytymään loppuottelusta. Osakilpailuvoiton vei luovutuksella kaavion kakkospari, HVS-Tenniksen Blomqvist ja Sofie Erlund.

Nelinpelin voittajat Lucas Forsström ja Oliver Byskata (vas.) sekä hopeamitalistit Samuel Kettunen ja Juho-Eric Biggs.
Kuva: Helena Collin.

Tulokset:

Cinia JGP, 10- ja 14-vuotiaat, 22.-24.9.2017 (Tampere)

Cinia JGP, 16-vuotiaat, 22.-25.9.2017 (Kotka)

Seuraava uutinen: Tenniksen Tukisäätiön stipendihaku… >