Ammattilaiskiertue jatkuu Suomessa – ennakko 31/17

31.7.2017  |  06:00

Emma Laine (vas.), Oona Orpana ja Piia Suomalainen pelaavat tällä viikolla Savitaipaleella, Mia Eklund puolestaan Isossa-Britanniassa. Kuva: Heidi Koivunen.

Viime viikolla Tampereelta alkanut ammattilaiskilpailuiden sarja, Finnish Tennis Pro Circuit, jatkuu tällä viikolla Kaarinassa ja Savitaipaleella. Suomalaisen tenniksen terävintä kärkeä nähdään myös Euroopan ja Yhdysvaltojen kentillä.

Tampereelta käynnistynyt ammattilaiskilpailuiden sarja jatkuu naisten osalta Savitaipaleen 15 000 dollarin ITF-turnauksella.

Savitaipale Ladies Open -kilpailussa ovat suomalaisista mukana muun muassa viimevuotista välieräpaikkaansa puolustava Piia Suomalainen sekä villin kortin turnauksen pääsarjaan saanut Oona Orpana.

Nelinpelissä Savitaipaleelta menestystä hakee puolestaan Emma Laine, joka pelaa yhdessä tutun parinsa, Yhdysvaltain Sabrina Santamarian kanssa.

Karsintojen kautta pääsarjapaikkaa ovat suomalaisista vielä tavoittelemassa Venla Ahti, Mariella Minetti ja Eveliina Koivupuisto. Ratkaiseva karsintakierros pelataan tänään maanantaina.

Kansainvälisistä nimistä Savitaipaleella nähdään muun muassa Aamulehti Tampere Openin viime viikon loppuottelijat, Belgian Marie Benoît ja Tshekin Monika Kilnarova.

Savitaipale Ladies Open -turnauksen sivut

Livescore

Miesten ammattilaiskiertue jatkuu Kaarinassa

Finnish Tennis Pro Circuit jatkuu miesten osalta Kaarinassa, jossa pelataan alkavalla viikolla 15 000 dollarin Admares Open -kilpailu.

Aktia Arenan massakentillä käytävässä ITF Futures -kategorian turnauksessa on mukana useita suomalaisia sekä kaksin- että nelinpelissä.

Tänään maanantaina käynnistyvässä kaksinpelin pääsarjassa sinivalkoista tennistaituruutta edustavat Patrick Kaukovalta ja Aaro Pöllänen sekä villin kortin saaneet Ville-Petteri Ahti, Leevi Säätelä ja Dennis Kazistov. Mukana on myös Alex Hedman, joka selvitti tiensä pääsarjaan karsintojen kautta.

Kilpailun ykkössijoitettu on Ranskan Axel Michon (ATP-296), joka oli mukana myös Tampereen ATP Challenger -kilpailussa.

Turnauksen otteluista on tarjolla Full HD -laatuista livestream-kuvaa ÅLK:n Youtube-kanavalla, joka löytyy täältä.

Admares Open -turnauksen omat sivut

ITF Futures, 15 000 $, Kaarina

Livescore

Henri Kontinen palaa kilpakentille Yhdysvalloissa

Suomalaisen tenniksen kirkkain tähti, Henri Kontinen tekee paluun kilpakentille tällä viikolla Yhdysvalloissa. Menestyksekkäästi heinäkuun alussa Wimbledonissa urakoinut Kontinen osallistuu parinsa John Peersin kanssa Washingtonissa pelattavaan Citi Open -turnaukseen, joka on ATP 500 -sarjan kilpailu.

Kaavion ykköseksi sijoitettu Kontinen / Peers saa ensimmäisellä kierroksella vastaansa Itävallan Oliver Marachin ja Kroatian Nikola Mekticin. Ottelu ei ole maanantain ohjelmassa, joten Kontisen ja Peersin urakka alkanee tiistaina.

ATP 500, Citi Open, Washington

Livescore

Mia Eklund lähellä pääsarjapaikkaa Isossa-Britanniassa

Tällä viikolla Ison-Britannian Wokingissa pelattavaan 25 000 dollarin ITF-kilpailuun tavoittelee paikkaa Mia Eklund. Suomalainen on yhden karsintavoiton päässä kovalla kentällä miteltävän turnauksen pääsarjapaikasta.

Eklund kaatoi karsintojen ensimmäisellä kierroksella Ison-Britannian Martina Paladini Jenningsin selvästi 6-2, 6-1.

Tänään maanantaina pelattavassa ratkaisevassa kamppailussa vastaan tulee karsintakaavion ykköseksi sijoitettu Kroatian Ana Vrljic.

ITF Womens Circuit, 25 000 $, Woking

Livescore

Cinia JGP ja juniorien SM-kilpailut Kotkassa ja Lahdessa

Cinia JGP -kilpailusarja jatkuu kauden neljännellä osakilpailulla, joka toimii samalla juniorien SM-kilpailuna. Alkavalla viikolla ohjelmassa ovat 12- ja 16-vuotiaiden sarjat.

Alle 12-vuotiaat pelaavat oman osakilpailunsa Kotkassa 3.-6.8.2017. Lahden Kisapuiston massakentät puolestaan toimivat alle 16-vuotiaiden osakilpailun näyttämönä 4.-8.8.2017.

12-vuotiaiden SM-kilpailut ja Cinia JGP, Kotka

16-vuotiaiden SM-kilpailut ja Cinia JGP, Lahti

Jaa:

Seuraava uutinen: Yllätysvoittajat Aamulehti Tampere… →