18-vuotiaiden SM-kilpailut: Eerola tuplamestariksi kotikentällään – poikien mestariksi Laitinen

3.3.2019  |  16:45  |  Raportit

Nelinpelin hopeaa Emilia Salo ja Ella Tuomela sekä kultaa Emma Eerola ja Asta Miettinen

Tampereen Tenniskeskuksella kruunattiin uudet 18-vuotiaiden Suomen mestarit. Tampereen Tennisseuran 16-vuotias Emma Eerola juhli kotikentällään tuplamestaruutta. Poikien kaksinpelin valtiaaksi nousi Oulun Verkkopalloseuran 17-vuotias Valtteri Laitinen.

Eerola tuplamestariksi kotikentällään

Tyttöjen kaksinpelissä reilu 2o pelaajaa lähti tavoittelemaan menestystä. Välieriin etenivät sijoitetuista pelaajista kärkisijoitettu 16-vuotias Emma Eerola (TaTS) ja kolmanneksi sijoitettu 14-vuotias Clarissa Blomqvist (HVS). Heidän seurakseen neljän parhaan joukossa olivat turnauksen yllättäjät karsinnat selvittäneet 16-vuotias Ella Tuomela (ETS) ja 15-vuotias Emelie Gabran (HVS).

Yläkaavion välierä oli joulukuisen naisten sisäkenttien Suomen mestaruuskilpailuiden finaalin uusinta. Kotiseuran Eerola onnistui tälläkin kertaa voittamaan Blomqvistin ja etenemään loppuotteluun luvuin 6-2, 6-1. Alakaavion puolella karsijoiden, Tuomela ja Gabran, kaksintaistelussa pidemmän korren vei Tuomela lukemin 6-2, 6-1.

Loppuottelun avauserän tapahtumia hallitsi Eerola vieden sen 6-2. Toisessa erässä Tuomela haastoi kärkisijoitetun tiukkaan taistoon, mutta lopulta Eerola pääsi juhlimaan mestaruutta eräluvuin 6-2, 7-5. Eerola voitti 18-vuotiaiden Suomen mestaruuden myös viime vuonna. Eerola on hallitseva naisten, 18-vuotiaiden ja 16-vuotiaiden sisäkenttien Suomen mestari.

Emma Eerola, TaTS

Eerolan kaulaan ripustettiin myös toinen kultamitali, kun hän ja Asta Miettinen (ÅLK) voittivat nelinpelin finaalissa Tuomelan ja Emilia Salon (ViTes) 5-7, 6-4, 10-5.

Oulun Verkkopalloseuran pelaajat vahvoja poikien kaksinpelissä – Laitinen mestariksi

Poikien kaksinpelissä 16 pelaajaa tavoitteli sisäkenttien Suomen mestaruutta. Neljä kärkisijoitettua pelaajaa hallitsivat pelitapahtumia – Oulun Verkkopalloseuran 17-vuotias Valtteri Laitinen, 17-vutoias Niila-Tapio Magga ja 18-vuotias Otto Koivisto sekä Åbo Lawn-Tennis Klubbin 16-vuotias Kasper Byskata.

Välierissä ykköseksi sijoitettu Laitinen taisteli täydet kolme erää neljänneksi sijoitetun Byskatan kanssa ennen kuin pääsi tuulettamaan voittoa erin 6-0, 4-6, 6-2. Toisessa välierässä seurakaverien, Magga ja Koivisto, kohtaamisen vei nimiinsä toiseksi sijoitettu Magga eräluvuin 6-1, 6-1.

Loppuottelussa kohtasivat siis OVS:n kaksikko ja turnauksen korkeimmalle sijoitetut pelaajat. Finaalista muodostui tasaväkinen koitos, jossa molempien erien lopussa oli Laitinen aavistuksen etevämpi. Suomen mestaruus Laitiselle erin 7-5, 7-5. OVS:lle turnaus oli erittäin menestyksekäs – seura juhlii tänä vuonna myös 100-vuotista taivaltaan.

OVS:n Valtteri Laitinen ja Niila-Tapio Magga

Onnea uusille Suomen mestareille ja kiitos Tampereen Tennisseura hienosti järjestetystä turnauksesta!

TULOKSET

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 10/2019 – →