Suomen Tennisliiton hallitus

Liittohallitus hoitaa ja valvoo liiton hallintoa ja toimintaa. Hallituksen muodostavat liiton syyskokouksen valitsemat puheenjohtaja ja kahdeksan jäsentä.

Sekä puheenjohtaja että jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan ja siten, että jäsenistä on vuosittain neljä jäsentä erovuorossa.

Hallituksen jäsenen yhtäjaksoinen hallituskausi voi olla korkeintaan kolme kaksivuotiskautta. Poikkeuksen muodostaa ensiksi hallituksessa jäsenenä toimineen hallituksen puheenjohtajan yhtäjaksoinen kausi, joka voi olla korkeintaan kahdeksan (8) vuotta.

HALLITUS v. 2017

Puheenjohtaja
Matti Virtanen
Helsinki
050-434 7676
matti.virtanen(at)tennis.fi

Varapuheenjohtaja
Toni Pokela Helsinki
040-547 8346
toni.pokela(at)citymarket.fi

Kirsi Lassooy, Kauniainen
0400-783249
kirsi.lassooy@granitennis.fi

Hannu Granroth Tampere
040-534 9760
hannu.granroth(at)tampereentennisseura.fi
 
Antti Kaskinen Turku
040 508 8577
antti.kaskinen(at)raisio.com

Reijo Kolehmainen Lappeenranta
040 548 6360
reijo.kolehmainen(at)lappeenrannanenergia.fi

Pasi Ahti, Kotka
041-5022762
pasi.ahti@kymp.net

Harri Heliövaara, Helsinki
050-5239174
harri.heliovaara@hotmail.com  

Mikko Vihersalo Rovaniemi
040-154 7970
mikko.vihersalo(at)rovs.net