KILPAVALMENTAJAKOULUTUS
Koulutuksen kuvaus
Valmentajakoulutusjärjestelmän kolmannen tason muodostaa valtakunnallisesti Liikuntakeskus Pajulahdessa toteutettava Kilpavalmentajakoulutus.
Koulutukseen voivat hakeutua Seuravalmentajakoulutuksen suorittaneet, joilla on työkokemusta tennisvalmennuksesta vähintään 200 tuntia tai yhden vuoden ajalta edellisen koulutuksen jälkeen.
Koulutus koostuu kolmesta neljän päivän jaksosta (torstaista sunnuntaihin), jonka lisäksi työskennellään paljon itsenäisesti. Koulutuksen laajuus on 200 tuntia.
Koulutuksessa perehdytään kilpaurheiluun liittyviin valmennuksellisiin asioihin. Sellaisia ovat mm. kilpatekniikka, fyysinen ja psyykkinen valmennus, testaus, harjoittelun laadun maksimoiminen, taktiikan kehittämiseen ja vastustajan arvioimiseen sekä harjoittelun kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja ohjelmointiin. Näiden lisäksi perehdytään urheiluvammojen ennaltaehkäisyyn, junioripelaajan ravintoon, rasituksen ja levon suhteeseen sekä antidopingtyöhön.
Kouluttajina ovat koulutuspäällikkö ja eri alojen erikoiskouluttajat. Jaksojen yhteishinta on 990 euroa, joka sisältää koulutusmateriaalit, majoituksen ja täyshoidon (myös iltapalat). Ilmoittautumiset lähetetään sähköpostitse koulutuspäällikölle vähintään kuukautta ennen koulutuksen alkua.