I-tason koulutukset
OSA 1: STARTTIKOULUTUS
Koulutuksen kuvaus
Starttikoulutuksen tavoitteena on ohjata valmentajat ja ohjaajat kehittymispolulle sekä käydä läpi ohjaamisen perusasioita. Koulutuksen kesto on 4 tuntia ja sen käytännön toteutuksesta vastaavat aluekouluttajat, joilta seura voi tilata koulutuksen. Kouluttajana voi toimia myös seuran oma valmentaja, joka on auktorisoitunut vähintään III-tason valmentajaksi ja perehdyttänyt itsensä Starttikouluttajaksi koulutuspäällikön opastamana.
Vuosina 2009-2010 koulutus on maksuton ja seuran tulee ainoastaan järjestää tilat koulutusta varten (luokka ja kenttä).
OSA 2: TENNIKSEN PERUSTEET
Koulutuksen kuvaus
Minitennikseen ja alkeisopetukseen keskittyvän koulutuksen kesto on kahdeksan tuntia ja se tapahtuu yhden päivän aikana. Koulutus soveltuu aloittelevan juniorien ja aikuisten ohjaamisesta ja valmentamisesta kiinnostuneille, jotka ovat vähintään 15-vuotiaita.
Koulutuksessa perehdytään syötön, kämmen- ja rystylyöntien sekä lentolyöntien opetusmetodiikkaan lasten ja aikuisten oppimismallien ja mielikuvien avulla. Ohjaajan ammattitaidon kehittämisessä korostuvat kasvattajan rooli, lapsen oma oivaltaminen, pelaamalla oppiminen sekä turvallinen, kannustava ja virikkeellinen toimintaympäristö. Lisäksi opiskellaan koordinaation ja yleistaitavuuden kehittämistä. Koulutuksen aikana suunnitellaan ohjaustunti.
Kouluttajana on aluekouluttaja. Koulutuksen hinta on ilman ateriaa 65 euroa ja aterian kanssa 75 euroa. Hintaan sisältyy opetusmateriaalikansio. Koulutuksiin ilmoittaudutaan aluekouluttajille viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutuksen alkua.
OSA 3: TENNISOHJAAJAKOULUTUS
Koulutuksen kuvaus
Koulutukseen voivat hakeutua kaikki Tenniksen perusteet -koulutuksen suorittaneet ja sen jälkeen 50 tuntia tai puoli vuotta käytännön kokemusta ohjaamisesta hankkineet. Lähiopetus kestää 14 tuntia (la-su), jonka lisäksi koulutukseen kuuluu etäopiskelua (ennakkotehtävät).
Koulutuksessa syvennetään ja monipuolistetaan tennisohjaajan ohjaustaitoja ja tekniikan opettamista, mutta myös ohjaajan omat tennistaidot ja etenkin näyttötaidot ovat yksi tärkeä kehitettävä asia.
Koulutus painottuu ydinoppimiseen, missä tenniksen ydinasiana on pelinäkemys. Tekniikan ja taktiikan opettamista käydään yhdessä läpi. Sisältöihin kuuluu myös kausisuunnitelman tekeminen.
Kouluttajana on aluekouluttaja. Koulutuksen hinta on 110 / 160 euroa riippuen siitä, sisältääkö koulutus majoituksen ja täyshoidon (urheiluopistoilla pidettävät koulutukset). Hintaan sisältyy opetusmateriaali. Koulutuksiin ilmoittaudutaan aluekouluttajille viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutuksen alkua.