USuomen Tennisliitto ry. Radiokatu 20, 00240 Helsinki
SLU Vaihde (09) 348 121 Fax (09) 323 1105. toimisto@tennis.fi
    

Koulutus » Valmentaja- ja ohjaajakoulutus

Valmentaja- ja ohjaajakoulutus

1. TENNIKSEN VALMENTAJAKOULUTUSJÄRJESTELMÄ

Kuvio. Suomen tennisliiton valmentajakoulutusjärjestelmä


1.1 SLU:N VIISIPORTAINEN MALLI TENNIKSEEN SOVELLETTUNA

Valmentajakoulutusjärjestelmän kolme ensimmäistä tasoa sekä Pajulahdessa järjestettävät Valmentejan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot toteutetaan yhteistyössä Liikuntakeskus Pajulahden ja Suomen Tennisliiton kanssa.

Neljännen tason eli valmentajan ammattitutkinnon voi suorittaa myös muilla suurimmilla urheiluopistoilla, kuten Vierumäellä ja Kuortaneella. Viidennen tason opinnot voi suorittaa Jyväskylän Yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa, joista Valmentajien auktorisointirekisteriin hyväksytään Valmennus- ja testausopin sekä Liikuntapedagogiikan pääaineenaan lukeneet valmentajat.

Tason 4 tai 5 valmentajaksi auktorisoituminen vaatii myös lajilliton järjestämien koulutustasojen I-III suorittamisen.

1.2 TASON 1 KOULUTUKSET

Ensimmäiseen tasoon kuuluvat alueellisesti järjestettävät Starttikoulutus ja Tenniksen perusteet sekä valtakunnallinen Tennisohjaajakoulutus.

1.2.1 Starttikoulutus

Starttikoulutus on vapaaehtoinen koulutus, jonka tavoitteena on ohjata valmentajat ja ohjaajat kehittymispolulle sekä käydä läpi ohjaamisen perusasioita. Koulutuksen kesto on 4 tuntia ja sen sisältö räätälöidään tarpeita vastaavajsu. Koulutuksen käytännön toteutuksesta vastaavat aluekouluttajat tai seuran oma valmentaja, joka on auktorisoitunut vähintään III-tason valmentajaksi ja perehdyttänyt itsensä Starttikouluttajaksi koulutuspäällikön opastamana.

Koulutuksen hinta on seuralle 190 euroa ja sen voi tilata aluekouluttajalta tai seurojen III-tason valmentajilta, jotka ovat ennen koulutusta yhteydessä koulutuspäällikköön (materiaalit ja sisällöt, ohjeet).

1.2.2 Tenniksen perusteet -koulutus

Minitennikseen ja alkeisopetukseen keskittyvän koulutuksen kesto on kahdeksan tuntia ja se tapahtuu yhden päivän aikana. Koulutus soveltuu aloittelevan juniorien ja aikuisten ohjaamisesta ja valmentamisesta kiinnostuneille, jotka ovat vähintään 15-vuotiaita.
Koulutuksessa perehdytään syötön, kämmen- ja rystylyöntien sekä lentolyöntien opetusmetodiikkaan lasten oppimismallien ja mielikuvien avulla. Ohjaajan ammattitaidon kehittämisessä korostuvat kasvattajan rooli, lapsen oma oivaltaminen, pelaamalla oppiminen sekä turvallinen, kannustava ja virikkeellinen toimintaympäristö. Lisäksi opiskellaan lapsen yleistaitavuuden kehittämistä ja herkkyyskausien huomioimista harjoittelun suunnittelussa. Koulutuksen aikana suunnitellaan yksi minitennikseen liittyvä harjoitustunti.
Kouluttajana on aluekouluttaja. Koulutuksen hinta on ilman ateriaa 75 euroa ja aterian kanssa 85 euroa. Hintaan sisältyy opetusmateriaalikansio. Koulutuksiin ilmoittaudutaan aluekouluttajille viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutuksen alkua. Jos osallistumisen peruu alle 9 päivää koulutuksen alusta, joutuu maksamaan 50 % koulutuksen hinnasta. Ilman peruutusta tapahtuneesta poisjäännistä veloitetaan koko koulutuksen hinta.

Seuralla tai useammalla alueen seuralla on mahdollisuus tilata koulutus omaan halliinsa suoraan aluekouluttajalta. Seuran tulee järjestää koulutukseen vaadittavat tilat ja välineet sekä maksaa aluekouluttajan matkakorvaukset, jonka lisäksi Liikuntakeskus Pajulahti laskuttaa seuralta koulutuspalkkion 400 euroa.


1.2.3 Tennisohjaajakoulutus

Koulutukseen voivat hakeutua kaikki Tenniksen perusteet -koulutuksen suorittaneet ja sen jälkeen 50 tuntia käytännön kokemusta ohjaamisesta hankkineet. Lähiopetus kestää 14 tuntia (la-su), jonka lisäksi koulutukseen kuuluu etäopiskelua (ennakkotehtävät).
Koulutuksessa syvennetään ja monipuolistetaan tennisohjaajan tekniikan opettamista, mutta myös ohjaajan omat tennistaidot ja etenkin näyttötaidot ovat yksi tärkeä kehitettävä asia.
Koulutus painottuu ydinoppimiseen, missä tenniksen ydinasiana on pelinäkemys. Tekniikan ja taktiikan opettamista käydään yhdessä läpi. Sisältöihin kuuluu myös kausisuunnitelman tekeminen.
Kouluttajana on aluekouluttaja. Koulutuksen hinta on 125 tai 175 euroa riippuen siitä, sisältääkö koulutus majoituksen ja täyshoidon (urheiluopistoilla pidettävät koulutukset). Hintaan sisältyy opetusmateriaali. Koulutuksiin ilmoittaudutaan aluekouluttajille viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutuksen alkua. Jos osallistumisen peruu alle 9 päivää ennen koulutuksen alkua, joutuu maksamaan 50 % koulutuksen hinnasta. Ilman peruutusta tapahtuneesta poisjäännistä veloitetaan koko koulutuksen hinta.

Seuralla tai useammalla alueen seuralla on mahdollisuus tilata koulutus omaan halliinsa suoraan aluekouluttajalta. Seuran tulee järjestää koulutukseen vaadittavat tilat ja välineet sekä maksaa aluekouluttajan matkakorvaukset, jonka lisäksi Liikuntakeskus Pajulahti laskuttaa seuralta koulutuspalkkion 750 euroa.



1.3. SEURAVALMENTAJAKOULUTUS

Tason 2 muodostaa valtakunnallisesti Liikuntakeskus Pajulahdessa toteutettava seuravalmentajakoulutus, johon voivat hakeutua Tennisohjaajatason suorittaneet ja sen jälkeen vähintään 100 tuntia tai yhden vuoden käytännön kokemusta ohjaamisesta hankkineet.
Koulutus sisältää kaksi kolmen päivän jaksoa (perjantaista sunnuntaihin) Pajulahdessa sekä SLU:n järjestämä koulutus.
Koulutus painottuu valmentajan pedagogisten taitojen kehittämiseen (mm. ryhmän hallinta, eriyttäminen, vuorovaikutus, tavoitteiden asettaminen ja palautteenanto). Koulutuksen yksilöllisyyden takeena on koulutukseen otettavien opiskelijoiden maksimimäärä 10.
Kouluttajana on vastuukouluttaja Pasi Ahti, koulutuspäällikkö Pekka Kainulainen, seurapalvelupäällikkö ja nuorten olympiavalmentaja. Jaksojen yhteishinta on 580 euroa, joka sisältää koulutusmateriaalit, majoituksen ja täyshoidon iltapalalla. Ilmoittautumiset lähetetään sähköpostitse koulutuspäällikölle viimeistään kuukautta ennen koulutuksen alkua.

1.4 KILPAVALMENTAJAKOULUTUS

Valmentajakoulutusjärjestelmän 3. tason muodostaa valtakunnallisesti Liikuntakeskus Pajulahdessa toteutettava Kilpavalmentajakoulutus.
Koulutukseen voivat hakeutua Seuravalmentajakoulutuksen suorittaneet, joilla on työkokemusta tennisvalmennuksesta vähintään 200 tuntia tai vuoden Seuravalmentajakoulutuksen jälkeen.
Koulutus koostuu kolmesta neljän päivän (to-su) jaksosta sekä itsenäisestä opiskelusta. Koulutuksen laajuus on 200 tuntia.
Koulutuksessa perehdytään kilpaurheiluun liittyviin valmennuksellisiin asioihin. Sellaisia ovat mm. kilpatekniikka, fyysinen ja psyykkinen valmennus, testaus, harjoittelun laadun maksimoiminen, taktiikan kehittämiseen ja vastustajan arvioimiseen sekä harjoittelun kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja ohjelmointiin. Näiden lisäksi perehdytään urheiluvammojen ennaltaehkäisyyn, junioripelaajan ravintoon, rasituksen ja levon suhteeseen sekä antidopingtyöhön.
Kouluttajina ovat koulutuspäällikkö ja STL:n valmennuspäällikkö, nuorten olympiavalmentaja sekä eri alueiden erikoisosaajat. Jaksojen yhteishinta on 990 euroa, joka sisältää koulutusmateriaalit, majoituksen ja täyshoidon iltapalalla. Ilmoittautumiset lähetetään sähköpostitse koulutuspäällikölle viimeistään kuukautta ennen koulutuksen alkua.

1.5 VALMENTAJAN AMMATTITUTKINTO

Valmentajakoulutusjärjestelmän neljäs taso on opetusministeriön hyväksymä, suurimmilla urheiluopistoilla järjestettävä Valmentajan ammattitutkinto. Koulutus on tarkoitettu III-tason valmentajatutkinnon suorittaneille, joilla on kokemusta ammattimaisesta valmennuksesta. Koulutuksen laajuus on 20 opintoviikkoa ja se jakaantuu lähijaksoihin sekä työssä oppimiseen. Lähijaksoja on kahdeksan, joista yhdellä tutustutaan ulkomaiseen valmennuskeskukseen. Koulutussisällöt koostuvat kolmesta osasta, jotka ovat valmentaminen, lajivalmentaminen sekä kilpaileminen ja toimintaympäristö. Koulutuksen hinta on esimerkiksi Liikuntakeskus Pajulahdessa 1750 euroa, joka sisältää koulutusmateriaalit, näytöt, majoituksen ja täyshoidon. Hakeminen koulutukseen tapahtuu suoraan urheiluopistoon lähetettävällä hakemuksella, johon tulee liittää lajiliiton lausunto. Lisätietoa koulutuksesta ja siihen hakemisesta saa urheiluopistojen kotisivuilta.

1.6 LIIKUNTATIETEIDEN MAISTERIN KOULUTUSOHJELMA

Ylimmän eli viidennen tason koulutuksen voi suorittaa Jyväskylän Yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Valmentajalle parhaiten soveltuvia koulutusohjelmia ovat Liikuntabiologian ja Liikuntapedagogiikan koulutusohjelmat. Liikuntabiologinen (ent. valmennus) koulutus, jossa pääaineena voi olla biomekaniikka, liikuntafysiologia tai valmennus- ja testausoppi kouluttaa opiskelijoita urheiluvalmennuksen, kuntoutuksen ja testauksen koulutus-, johto-, kehitys- ja tutkimustehtäviin. Liikuntapedagogiikka pääaineena tapahtuvassa opettajankoulutuksessa maisterin tutkinnon suorittavat hankkivat opiskeluaikanaan valmiudet toimia liikunnanaineenopettajina peruskoulussa, lukiossa, keskiasteen ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa sekä muissa liikunnan opetustehtävissä. Koulutus on laajuudeltaan 160 opintoviikkoa ja hakeminen tapahtuu keväisin suoraan Jyväskylän yliopistoon. Koulutukseen hakemiseen ei vaadita alempien valmentajakoulutusportaiden suorittamista. Lisätietoa Liikuntatieteiden koulutuksesta ja siihen hakemisesta saa Jyväskylän Yliopiston kotisivuilta: www.jyu.fi.


Share |
Copyright 2009 Tennisliitto     WWW-Design ja toteutus