9.1.2001 hallitus
SM-säännöt ulkona
A PERUSMÄÄRÄYKSET
Suomen Tennisliiton (STL) mestaruuskilpailut pelataan
kalenterivuosittain ja ne voidaan järjestää kerran sisä- ja kerran
ulkokentillä.
A.1 Luokat
Mestaruuskilpailuissa pelattavat luokat:
Miesten
kaksinpeli
Naisten kaksinpeli
Miesten nelinpeli
Naisten
nelinpeli
Sekanelinpeli
A.2 Järjestämisoikeus
Järjestämisoikeuden myöntää STL:n hallitus.
Järjestäjänä voi toimia STL, jäsenseura, seurayhtymä tai jotkut
edellä mainituista yhdessä.
STL:n mestaruuskilpailujen järjestämisoikeutta koskevat
kirjalliset anomukset on toimitettava STL:n toimistoon kilpailuja edeltävän
kalenterivuoden syyskuun loppuun mennessä. Kilpailut julistetaan haettavaksi
Tennislehdessä ja/tai jäsenkirjeessä.
STL päättää yhdessä järjestäjien kanssa mestaruuskilpailujen
tarkan ajankohdan.
A.3 Ilmoittautuminen
Kilpailukutsu julkaistaan Tennislehdessä ja STL:n internetsivuilla
vähintään kolme viikkoa ennen ilmoittautumisajan päättymistä.
Ilmoittautumisaika päättyy kahdeksan vuorokautta ennen
karsintasarjojen alkamispäivää. Karsintasarjat tulee arpoa seuraavana
päivänä.
Kilpailutoimikunnan tulee toimittaa STL:n toimistoon
karsintasarjojen kaaviot sekä lista ilmoittautuneista välittömästi arvonnan
jälkeen
A.4 Osanotto-oikeus
Mestaruuskilpailuihin saa osallistua STL:n jäsenseuran jäsen, joka
on Suomen kansalainen. Maassamme vakinaisesti asuva muun maan kansalainen voi
kolmen oleskeluvuoden jälkeen anoa STL:n hallitukselta osanotto-oikeutta
mestaruuskilpailuihin.
Osanottajien on oltava K-jäseniä.
A.5 Osallistuminen ja luokan pelaaminen
Mestaruuskilpailuihin voi osallistua vain ilmoittautumalla
määräaikaan mennessä kilpailun järjestäjän ilmoittamalla tavalla tai järjestäjän
myöntämällä villillä kortilla.
Jälki-ilmoittautuneita ei hyväksytä.
Karsintasarjojen villit kortit on nimettävä ennen karsinnan
arvontaa. Pääsarjojen villit kortit on nimettävä ennen pääsarjojen arvontaa.
Kilpailu kussakin luokassa järjestetään mikäli vähintään neljä
pelaajaa tai paria on ilmoittautunut.
A.6 Pelisääntöjä
Kaikki ottelut ratkaistaan kahdella voitetulla erällä. Tie break
-järjestelmää käytetään kaikissa erissä 6-6 tilanteessa.
Sääolosuhteiden estäessä pelaamisen ulkokentillä voidaan
karsintasarjat tai osa niistä pelata sisäkentillä.
Kaikki ottelut pelataan uusilla palloilla.
Pääsarjojen otteluissa vaihdetaan uudet pallot kolmanteen
erään
A.7 Sijoitustoimikunta
Mestaruuskilpailua varten on asetettava sijoitustoimikunta, jossa
on neljä jäsentä. STL nimeää ylituomarin, joka toimii puheenjohtajana, ja yhden
jäsenen sekä järjestävän seuran kilpailutoimikunta kaksi jäsentä.
Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni.
Sijoitustoimikunta ratkaisee voimassa olevan tasoitusluettelon
perusteella sen, ketkä ovat oikeutettuja osallistumaan suoraan kaksinpelien
pääsarjaan ja ketkä joutuvat karsimaan, sijoittaa pelaajat ja määrää villeistä
korteista sekä päättää samat asiat harkintansa mukaan nelinpeliluokissa.
A.8 Luokkien koot
Mestaruuskilpailujen pääsarjojen koot ovat eri luokissa:
Luokka Pelaajien Suoraan Karsinnasta Villit
lukumäärä pääsarjassa pääsarjaan kortit
M 2-p 32 20-24 8 0-4
N 2-p 16 10-12 4 0-2
M 4-p 16 11-12 4 0-1
N 4-p 8 5-6 2 0-1
S 4-p 8 5-6 2 0-1
A.9 Karsintasarja
Karsintasarja pelataan kohdan B mukaisesti, mikäli luokkaan
ilmoittautuneiden lukumäärä ylittää suoraan pääsarjaan päässeiden ja karsinnan
kautta pääsevien luvun.
Karsintasarjojen lohkovoittajat arvotaan pääsarjaan kohdan C
mukaisesti.
A.10 Arvonta
Pääsarjojen arvonta suoritetaan seuraavasti. Sijoitetut pelaajat
arvotaan määrätyille paikoille. Loput suoraan päässeet pelaajat, villit kortit
ja karsintalohkojen voittajat arvotaan.
A.11 Toimitsijat
STL:n sääntö- ja toimitsijatoimikunta nimeää mestaruuskilpailuille
ylituomarin. Jokaisessa ottelussa on oltava tuomari. Kaksinpelin välierissä ja
loppuotteluissa tulee olla tuomarin lisäksi riittävästi (vähintään kolme)
linjatuomareita.
A.12 Mestaruus
Luokan voittaja on Suomen mestari. Edellytyksenä on, että voittaja
on pelaamalla voittanut vähintään yhden ottelun.
A.13 Palkinnot
Palkintoja ja mitaleja jaetaan kussakin luokassa seuraavasti.
Mikäli osanottajia pääsarjassa on:
4-15 I ja II palkinto kulta- ja hopeamitali
12-32 I, II ja 2 III-palkintoa kulta-, hopea- ja
pronssimitalit
Lisäksi STL:n kanssa neuvotellaan vuosittain SM-kisojen arvolle ja
pelaajien tasoon sopivat rahapalkinnot.
A.14 Muut määräykset
Muilta osin noudatetaan STL:n kilpailumääräyksiä.
B KARSINTAKILPAILUJEN MÄÄRÄYKSIÄ
B.1 Karsintasarjojen koko
Karsintasarjojen koko on miesten kaksinpelissä korkeintaan 64
pelaajaa ja naisten kaksinpelissä 32.
Valinnan karsintasarjoihin suorittaa sijoitustoimikunta.
Valinnassa noudatetaan samoja periaatteita kuin pääsarjojen valinnoissa.
B.2 Karsintasarjojen arvonta
Karsintasarja jaetaan yhtä moneen lohkoon kuin karsinnasta pääsee
pelaajia pääsarjaan. Jokaiseen lohkoon sijoitetaan kaksi pelaajaa.
Parhaaksi arvioitu pelaaja sijoitetaan ensimmäisen lohkon
ylimmälle paikalle, toiseksi parhaaksi arvioitu pelaaja toisen lohkon ylimmälle
paikalle ja niin edelleen. Muut pelaajat arvotaan alkaen kaavion yläosasta.
Mikäli karsintasarja ei ole täynnä, saavat sijoitetut pelaajat
vapaan paikan paremmuusjärjestyksessä. Jos vapaita paikkoja on enemmän kuin
sijoitettuja pelaajia, ne arvotaan tasaisesti eri lohkoihin.
C TEKNISET JA HALLINNOLLISET MÄÄRÄYKSET
C.1 Pääsarjat
Pääsarjat arvontaan niiden alkamista edeltävänä päivänä klo 20.00
mennessä.
C.2 Karsintalohkojen voittajien ja onnekkaiden häviäjien
arvonta
Jos karsijat arvontaan pääsarjaan karsintasarjan päättymisen,
jälkeen karsintalohkojen voittajat ja onnekkaat häviäjät arvotaan kaavioon
samalla tavalla kuin suoraan pääsarjassa olevat kilpailijat.
Pääsarja voidaan arpoa myös ennen karsintasarjan päättymistä.
Tuolloin kaavioon laitetaan K -paikkoihin, jotka arvan mukaan kuuluvat
karsintalohkojen voittajille tai mahdollisille onnekkaille häviäjille. Karsinnan
päätyttyä karsintalohkojen voittajat ja mahdolliset onnekkaat häviäjät arvotaan
näitä varten tyhjiksi jätetyille paikoille.
Mikäli arvonnan jälkeen ilmaantuu onnekas häviäjä -paikkoja, ne
annetaan välittömästi onnekas häviäjä –listan pelaajille
paremmuusjärjestyksessä.
C.3 Onnekas häviäjä
Onnekas häviäjä on pelaaja, joka on hävinnyt karsinnan viimeisellä
kierroksella. Onnekkaiden häviäjien paremmuusjärjestys määräytyy samoin
perustein kuin sijoitukset ja valinta pääsarjaan, paitsi nelinpelissä, jossa
järjestys määräytyy arpomalla. Mikäli onnekas häviäjä -paikkoja on enemmän kuin
karsinnan viimeisen kierroksen häviäjiä, täytetään paikat karsinnan edellisen
kierroksen häviäjillä.
Onnekkaan häviäjän on vahvistettava valmiutensa pelata pääsarjassa
ilmoittautumalla erilliselle onnekas häviäjä -listalle.
Onnekas häviäjä -lista on ylituomarilla, hänen edustajallaan tai
ilmoitustaululla joka päivä vähintään tuntia ennen kuin luokan ensimmäistä
kierrosta pelataan. Onnekkaan häviäjän on ilmoittauduttava ylituomarille
viimeistään 30 minuuttia ennen päivän kyseisen luokan ensimmäisen ottelun alkua.
Onnekkaan häviäjän on oltava valmis pelaamaan 15 minuutin kuluessa onnekas
häviäjä –paikan saatuaan.
C.4 Villi kortti
Villi kortti voidaan järjestäjän harkinnan mukaan antaa
pelaajalle/pelaajille, jonka/joiden
- osallistuminen on kilpailun edun mukaista
- pelitaidot ovat
riittävät kyseiseen luokkaan
- pelaaminen ulkomailla estää esteettömän
ilmoittautumisen
- loukkaantuminen estää esteettömän ilmoittautumisen
-
muut vastaavat syyt
Pääsarjojen villien korttien määrä tulee ilmoittaa ennen
karsintasarjan alkua, jotta tiedetään suoraan pääsarjaan pääsevien lukumäärä ja
nimet.
C 5. Määräykset nelinpeliparin muuttuessa
Jos toinen pelaaja nelinpeliparista vetäytyy ennen ensimmäistä
ottelua, on jäljelle jäävällä pelaajalla oikeus valita uusi pari. Mikäli tämä ei
pääsarjaparin kohdalla onnistu, korvataan pari karsinnan onnekkaalla
häviäjällä.
C 6. Muut määräykset
Mestaruuskilpailujen ylituomari tekee kilpailun aikana lopullisen
ratkaisun kaikissa tenniksen sääntöihin sekä mestaruuskilpailujen sääntöihin
liittyvissä asioissa.
Muilta osin noudatetaan STL:n kilpailumääräyksiä ja Kansainvälisen
Tennisliiton pelisääntöjä.
Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää STL:n hallitus.
9.1.2001 hallitus
SUOMEN TENNISLIITON MESTARUUSKILPAILUJEN NUORTEN LUOKKIEN SÄÄNNÖT
(SM)
Suomen Tennisliiton (STL) mestaruuskilpailut nuorten luokissa
pelataan kalenterivuosittain kerran sisä- ja kerran ulkokentillä, paitsi
20-vuotiaiden luokka kerran vuodessa. Alla olevat määräykset koskevat sekä sisä-
että ulkokenttämestaruuksia.
1 Luokat
Nuorten mestaruuskilpailuihin sisältyvät seuraavat luokat
18- ja 20-vuotiaat 12-, 14- ja 16-vuotiaat
- poikien kaksinpeli - poikien kaksinpeli
- tyttöjen kaksinpeli - tyttöjen kaksinpeli
- poikien nelinpeli - poikien nelinpeli
- tyttöjen nelinpeli - tyttöjen nelinpeli
- sekanelinpeli
2 Järjestämisoikeus
Järjestämisoikeuden myöntää STL:n hallitus. Järjestäjänä voi
toimia STL, jäsenseura, seurayhtymä tai jotkut edellä mainituista yhdessä. Eri
luokkien järjestämisoikeudet voidaan myöntää yhdessä tai erikseen.
STL:n mestaruuskilpailujen järjestämisoikeutta koskevat
kirjalliset anomukset on toimitettava STL:n toimistoon kilpailuja edeltävän
kalenterivuoden syyskuun loppuun mennessä. Kilpailut julistetaan haettavaksi
Tennislehdessä ja/tai jäsenkirjeessä.
Järjestäjän on varattava kilpailua anottaessa tarvittava aika
kilpailujen läpiviemiseksi.
3 Ilmoittautuminen ja arvonta
Kilpailukutsu on julkaistava Tennislehdessä ja STL:n
Internetsivuilla vähintään kolme viikkoa ennen ilmoittautumisajan
päättymistä.
Ilmoittautumisaika päättyy kilpailua edeltävän viikon torstaina ja
arvonta tulee tehdä perjantaina.
Kilpailutoimikunnan tulee toimittaa STL:n toimistoon lista
ilmoittautuneista seuraavana päivänä ja kaaviot heti arvonnan jälkeen.
Otteluaikataulujen tulee olla tiedusteltavissa kilpailua
edeltävänä maanantaina.
4 Osanotto-oikeus
Mestaruuskilpailuihin saa - alempana mainituin rajoituksin - ottaa
osaa STL:n jäsenseuran jäsen, jolla on voimassaoleva kilpailulisenssi ja joka on
Suomen kansalainen. Maassamme vakinaisesti asuva muun maan kansalainen voi
kolmen oleskeluvuoden jälkeen anoa STL:n hallitukselta osanotto-oikeutta
mestaruuskilpailuihin.
Eri luokkiin saavat osallistua ne pelaajat, jotka eivät
kilpailuvuoden tammikuun 1. päivänä ole täyttäneet 20, 18, 16, 14 tai 12 vuotta.
Pelaajan on vaadittaessa esitettävä luotettava selvitys iästään.
Pelaaja ei saa osallistua useampaan kuin kolmeen yhtä aikaa
pelattavaan luokkaan, joista vain yksi saa olla kaksinpeli.
5 Luokan pelaaminen
Kilpailu kussakin luokassa järjestetään mikäli vähintään neljä
pelaajaa tai paria on ilmoittautunut.
Mikäli kaikkia luokkia ei järjestetä samanaikaisesti ja samalla
paikkakunnalla, pelataan 12- ja 16- vuotiaiden luokat eri ajankohtana kuin 14-
ja 18-vuotiaiden luokat.
6 Pelisääntöjä
Kaikki ottelut ratkaistaan kahdella voitetulla erällä. Tie break
-järjestelmää käytetään kaikissa erissä tilanteen ollessa 6-6.
Pelaajalle voidaan määrätä vain kaksi kaksinpeliottelua päivässä.
Kaksinpeliottelun jälkeen pelaajalla on oikeus vähintään puolen tunnin taukoon
ennen seuraavaa ottelua.
12- ja 14- vuotiaiden luokissa ei päivän viimeisten otteluiden
tulisi alkaa klo 20.00 jälkeen. Illan viimeisten otteluiden pelaajille ei saa
määrätä seuraavan päivän ensimmäisiä otteluita, ellei edellisen ottelun
päättymisestä ole kulunut 12 tuntia.
Sääolosuhteiden estäessä pelaamisen ulkokentillä voidaan
pakottavassa tilanteessa pelata sisäkentillä.
7 Sijoitukset
Sijoitukset tekee kilpailutoimikunta käyttäen tuoreinta kyseisen
ikäluokan juniorirankingia. Kilpailutoimikunta ratkaisee myös sen, ketkä ovat
oikeutettuja osallistumaan, sijoittaa pelaajat ja määrää villeistä
korteista.
8 Arvonta
Kilpaillut pelataan cup-muotoisena kilpailuna, jossa käytetään
sijoitusarvontaa. Sijoituksissa noudatetaan ns.eteensijoitusta eli sijoitetut
pelaajat aloittavat 1-2 kierrosta myöhemmin kuin muut. Lisäksi huomioidaan
STL:n ohjeiden mukaisesti, että saman seuran pelaajat eivät joudu vastakkain
ensimmäisessä ottelussaan.
9 Toimitsijat
Kilpailunjohtajan ja/tai ylituomarin on oltava STL:n
kilpailunjohtajakoulutuksen suorittanut henkilö.
Jokaisessa kaksinpeliluokassa pelaajat velvoitetaan toimimaan
tuomarina. Ohjeet pelaajille annetaan kilpailukutsussa.
10 Mestaruus
Luokan voittaja on Suomen mestari.
11 Palkinnot
Palkintoja ja mitaleja jaetaan kussakin luokassa seuraavasti:
Mikäli osanottajia on
4-7 I ja II palkinto kulta- ja
hopeamitali
8 tai yli I, II ja 2/III palkintoa kulta-,
hopea- ja pronssimitalit
Edellytyksenä on, että voittaja on pelaamalla voittanut vähintään
yhden ottelun.
12 Muut määräykset
Muilta osin noudatetaan STL:n kilpailumääräyksiä ja Kansainvälisen
Tennisliiton pelisääntöjä.
Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää STL:n hallitus.