USuomen Tennisliitto ry. Radiokatu 20, 00240 Helsinki
SLU Vaihde (09) 348 121 Fax (09) 323 1105. toimisto@tennis.fi
    

Kansainvälinen Tennisliitto ITF on käynnistänyt tenniksen historiassa pitkästä aikaa jotain aivan uutta luodessaan ITN:n (International Tennis Number). Tenniksestä on puuttunut kaikille noin 50 miljoonalle tenniksen harrastajalle yhteinen luokitusjärjestelmä, joka kertoisi, minkä tasoinen pelaaja on. Eri maissa on jo vuosikymmeniä ollut omat rankingjärjestelmänsä, jotka perustuvat pelaajien kilpailuista hankkimiin pisteisiin.


Kilpailemattomat, tennistä harrastavat pelaajat eivät ole tähän mennessä pystyneet kertomaan selkeästi, mikä on heidän taitotasonsa. Tähän ongelmaan on löydetty nyt ratkaisu ITN:stä. Yhteisellä taitotestillä voidaan määritellä harrastajien osaamistaso peruslyöntien, lentolyöntien, syötön ja kentällä liikkumisen osalta.

Tennikseen on löydetty yhteinen kieli.

Kansainvälisen kanssakäymisen helpottuminen on vain

osa ITN:sta saatavaa hyötyä. ITN-testi toimii erinomaisesti myös pelaajan oman kehittymisen mittarina ja antaa valmentajille "työkalun" pelaajien taitojen seurannassa.

Pelaaja saa Kansainvälisen tennisnumeron (ITN) kenttätestin kautta. Kansainvälinen Tennisliitto on tehnyt jokaiselle tasolle kirjalliset kuvaukset, jotka antavat suuntaa pelaajan taidoista.


ITN –projekti Suomessa

Suomen Tennisliitto toimii ITF:n Kansainvälisen Tennisnumero -projektin pilottimaana. Vuosiksi 2004-2005 liitto on palkannut kokopäivätoimisen ITN -projektipäällikön. Tämän on tehnyt mahdolliseksi projektille hankitut sponsorisopimukset ja Kansainvälisen Tennisliiton, ITF:n, avustus. Pääyhteistyökumppanina projektissa on henkilöstöratkaisuihin keskittynyt Adecco. Projektissa toimii sivutukijoina toimivat Völkl, Viking Line ja Pohjola. Opetusministeriö myönsi projektille myös erityisavustuksen.

Suomen Tennisliitto vie ITN –testin sekä seurojen että tennisyhteisöiden käyttöön ja tenniksen harrastajapelaajille koko maahan. Liitto kouluttaa ja auktorisoi seurojen valmentajia testin tekemisessä. Testi on suunnattu jokaiselle tenniksen harrastajalle, joka on kiinnostunut kehittämään omia taitojaan ja haluaa seurata kehittymistään.

Suomen Tennisliiton jäsenuudistuksen myötä liiton jäseneksi (Y-jäsen) voi liittyä oikeustoimikelpoinen yhteisö, joka halutessaan saa antaa myös ITN –luokituksia. Tällaisia tennisyhteisöitä ovat esim. urheiluopistot, yksityiset tenniskoulut sekä yritykset, joissa on tenniskerhotoimintaa. Uusien jäsenmuotojen avulla projektin tavoitteena on myös kasvattaa Tennisliiton jäsenmäärää.

Suomen Tennisliitto markkinoi ja esittelee ITN -testiä voimakkaasti oman toimintansa kautta. Tavoitteena on, että tänä vuonna myönnetään 5.000 ITN-korttia. ITN:n avulla tennisseuroilla on mahdollisuus kasvattaa huomattavasti jäsenmääräänsä.

Lisätietoja

ITN Suomessa
Teemu Purho
Suomen Tennisliitto r.y.
Varikkotie 4, 00900 Helsinki
Puh. (09) 3417 1545
040-523 1797
Fax (09) 323 1105
teemu.purho@tennis.fi
YHTEISTYÖSSÄ 2004-05

Share |
Copyright 2009 Tennisliitto     WWW-Design ja toteutus