Tennis on vanha peli, jonka juuret on jäljitetty aikaan ennen Kristusta lähi-itään, josta kreikkalaiset ja roomalaiset ovat tuoneet sen Eurooppaan. Ranskalaisten luostareiden pihoilla tiedetään munkkien pelanneen palloa 1100-luvulla. Peli muistutti tennistämme, siinä lyötiin kädellä palloa jännitetyn narun ylitse. Peliä ei vielä tuolloin kutsuttu tennikseksi vaan Jeu de paumeksi. Tennis sanan arvellaan tulevan noista peleistä, sillä pelaajan aloittaessa syötön hän huusi tenez, joka tarkoittaa: Tässä, olkaa hyvä. Täyttä varmuutta tästä ei kuitenkaan ole.

Neljäsataa vuotta myöhemmin peliä alettiin pelata mailoilla. Silloin sitä pelasi jo yläluokka ja Ranskasta peli on levinnyt myös Englantiin. Pihalta oli siirrytty sisätiloihin, pallohuoneisiin, kuten tiloja kutsuttiin. Pelin nimi oli muuttunut siten, että Ranskassa se oli Royal tennis, ehkä juuri siksi, että sitä harrastivat kuninkaalliset ja aateliset. Englannissa pelin nimi oli Court tennis. Näissä maissa tennisinnostus oli suuri, mutta vaimeni 1600-1700 luvuilla.

1800-luvulla laji löydettiin sekä Ranskassa että Englannissa uudestaan. Englannissa majuri Wingfield oli luomassa uutta innostusta. Hän vie pelin jälleen ulos, ruoholle, pelattavaksi ja kirjoitti vuonna 1874 tenniksen säännöt. Lajin nimeksi tuli Lawn tennis. Wingfield järjesti mailatoimituksia ja laji levisi nopeasti Englannissa. Miehille ja naisille tarkoitetun pelin kenttää ja sääntöjä muutettiin vuonna 1877, jolloin pelattiin ensimmäisen kerran Wimbledonin tennisturnaus. Kisan järjesti vuonna 1868 perustettu All England Croquet Club, krokettiklubi, joka majuri Wingfieldin innostamana oli ottanut klubin ohjelmaan myös tenniksen ja sulkapallon. Ensimmäisen Wimbledon-turnaus oli merkittävä paitsi tapahtumana myös lajin kehityksen kannalta. Silloin määritellyt kentän koko, verkko ja sen korkeus, pallo sekä pistelasku ovat säilyneen nykyisessä muodossaan eikä niihin ole tehty kuin pieniä muutoksia.

Tennis levisi Englannista muihin englantia puhuviin maihin. Kahdentoista maan kansalliset tennisliitot perustivat Kansainvälisen tennisliiton Pariisissa vuonna 1913. Liiton toimisto muutti vuonna 1939 Lontooseen.

Tätä nykyä tenniksellä arvellaan olevan noin 50 miljoonaa harrastajaa lähes kaikissa maailman maissa.

Pistelasku

Tenniksen pistelaskun alkuperää ei tarkkaan tiedetä. Sen arvellaan joka tapauksessa juontavan juurensa keskiajalle. Ranskalaisilla ja englantilaisilla on omat selityksensä sille, miksi lasketaan viiteentoista, kolmeenkymmeneen, neljäänkymmeneen, jonka jälkeen tulee peli.

Kirjalliset maininnat ensimmäisestä pistelaskutavasta ovat Ranskasta vuodelta 1415. Kerrotaan kellosta, jonka viisareita siirrettiin aina vartin verran, ensimmäisen pisteen jälkeen viiteentoista, sitten 30:een, 45:een ja lopulta 60:een, joka oli pelin korkein luku. Miksi pistelaskussa 45 lyhennettiin 40:een, ei tiedetä. Ranskankielestä tulevat pistelaskun nykyisetkin termit. Nolla, englanniksi love, tulee ranskan muna-sanasta l'oeuf ja tasan, englanniksi deuce, tulee ranskan sanasta kaksi, deux, sillä tasatilanteen jälkeen pelaajan tulee voittaa kaksi pistettä viedäkseen pelin.

Englantilainen versio pistelaskusta liittyy 1800-luvulla laivaston upseerien pelaamaan, intialaista alkuperää olevaan pallopeliin, jossa pallo lyötiin verkon ylitse mailoilla. Upseerien on sanottu kehittäneen sen pistelaskun tykinammusten painojen mukaan. Sota-alusten yhteislaukauksissa käytettiin ensin naulan (15 punnan) ammuksia, toisessa laukauksessa 30 naulan ja kolmannessa 40 naulan ammuksia. On myös vaihtelevia tarinoita siitä, miksi erään tarvitaan kuusi voitettua peliä.

Pistelaskun alkuperä jää siis mysteeriksi, mutta hyväksi se on havaittu edelleen.

Share |